lauantaina 6. kesäkuuta 2009
keskiviikkona 3. kesäkuuta 2009
Elossa ollaan
Ja kovalla vauhdilla mennään eteenpäin :)
Rumppus täyttää pian 10 kuukautta, iso poika jo.
Ison pojan elämään mahtuu iloja suruja.
Uusin ilo on vesi ja uiminen. Taannoisella Hailuodon reissulla merivesi osoittautui Rufukselle hurjan hauskaksi leikkipaikaksi. Laitan siitä myöhemmin kuvia.
Suruja aiheuttaa sen sijaan jälleen yksi eläinlääkärireissu ja tassutulehdus :( Rupsun oikeassa tassussa on oikein isot mätäpaiseet ja tassuväli on kunnolla tulehtunut. Kolmen viikon antibioottikuuri pitää syötellä. Ja nyt jätkä sitten möllöttää sellainen kartio päässä, ettei nuole jalkojaan. Ja näyttää hurjan hauskalta. Siitäkin luvassa kuvia myöhemmin.
Muita kuvia odotellessa tässä söpöt otokset Rufuksesta.

sunnuntaina 19. huhtikuuta 2009
Mitä Rufukselle kuuluu?
Elämä Rumpuksen kanssa jatkaa samalla vanhalla radalla.


Koirakoulun pentukurssi loppui ja kahden viikon päästä aloitetaan eskarissa. Kaikki pentukurssin jutut Rufus jo osaa, toiset paremmin ja toiset vähän huonommin :) Eskaria odotellessa.
Pääsiäisenä oltiin isän mökillä Kausalassa ja siellä Rufus viihtyi hurjan hyvin. Se viipotti pitkin pihaa häntä suorana ja oli ihan tohkeissaan, kun pääsi niin usein metsään kun halusi, metsässä juokseminen on sen suosikkipuuhaa.
Ja tulipa siitä iloittelusta otettua sitten kuviakin. Olkaa hyvä :)

Tässä Rufus esittelee bulldog-lookiian (ylähuuli jää "rullalle" ja alahuuli on hienosti esillä :) )


Jos metsä on Rufuksen suosikki, niin siellä kaikkein kivointa on juokseminen ja erityisesti juokseminen käpy suussa. Tässä kuvassa Rupsu on juuri napannut kävyn suuhun ja on ampaisemassa kovaan juoksuun. Aikas hieno kuva, hyvä Mikko!
torstaina 26. maaliskuuta 2009
Harmistuksia
Ei ole viime aikoina mennyt ihan kaikki putkeen Rupsun kanssa.

Ensin tuli korvatulehdus ja siihen kahden viikon lääkekuuri. Ja koska lääkkeessä oli kortisonia oli se este meidän näyttelyreissulle, olisi dopingiksi laskettu.
Sitten viikko tuosta eläinlääkärireissusta tein sattumalta yllätyslöydöksen Rufuksen suusta. Sen toinen kulmahammas oli vielä maitohammas ja sen takana uusi hammas pukkas ulos jo puoleen väliin asti. No siitäkin tuli sitten eläinlääkärireissu. Koira uneen ja hammas irti. Ja paljastui, että se uusi hammas on kasvamassa tosi paljon vinoon taakse. Vetoleikkejä pitäisi mahdollisimman paljon nyt harrastaa, jotta saatais hammas suoraksi.
Mahdollisuus on olemassa, että hammas ei suoristu :( Sitten vaihtoehtoina on sen irtiottaminen tai sikakallis hammaslääkärireissu Vantaalle. Ei liene vaikea arvata kumpi valitaan.
Voipi siis olla, että meidän näyttelyura loppuu ennen kuin se alkoikaan :)
Tässä Rupsu unessa... Mikolle oli otettava todistusaineistoa :)

maanantaina 9. maaliskuuta 2009
keskiviikkona 4. helmikuuta 2009
Koirakoulu

Sepä se, tämä koulu kun ei ole vain Rufuksen juttu. Täytyy omistajankin ryhdistäytyä ja olla ahkera.
Käydään siis Rupsun kanssa kerran viikossa tottelevaisuuskoulutuksen pentukurssilla. Tarkoitus olisi saada enemmän hallittavuutta koiran kanssa oloon ja myös jotain oppeja, josta on ehkä hyötyä tulevalla näyttelyuralla (jonka pituudesta ei kukaan tiedä :) ).
Kaksi kertaa ollaan nyt käyty ja Rufus on loistanut :) Kiitos Piian, oltiin jo etukäteen opeteltu istumista ja kontaktin ottoa. Ja mitäs eka tunnilla opeteltiinkaan? Istumista ja kontaktia. Rufus (ja ylpeät omistajat) sai kehuja opettajalta, joka alkuun tuntui kohdistavan aina katseen Rupsuun, kun puhui tokossa epätyypillisistä roduista... Myös leikkimisestä Rupsua kehuttiin, ei kuulemma aina seurakoiria kiinnosta jahtaus- ja vetoleikit. Hah ja pyh, ne on Rupsun suosikkeja, Ville-enon tekemä naru on ihan ykköslelu!
Viime kerralla harjoiteltiin luoksetuloa ja täydeksi yllätykseksi poika totteli komeasti! Kaikissa reeneissä Rufuksen ahneus on kyllä suuri apu, se heittää vaikka voltin, että saa nameja :)
Mutta hyvin on siis alkanut koirakouluilu. Ties vaikka jatkettais pidemmälle, Herwoodin hauvoilla kun on vielä monta kouluastetta tarjolla. Katsotaan nyt miten Rufus siinä kehittyy, jos näin hienosti jatkuu niin miksei!
Näin sielä koirakoulussa ei kuitenkaan opeteta istumaan:

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


